maanantai 26. maaliskuuta 2007

Hengissä ollaan


Vaikka ei ole kuulunutkaan kirjoituksia vähään aikaan.

Meinasin jo, että tunnukset olivat hukassa mutta onneksi sain ne taas toimimaan.

Aika hieno laiva tämän kertaisessa kuvassa vai mitä?

lauantai 17. maaliskuuta 2007

Alku viulupäivänä


Aloitin tänään blogin pitämisen. Tarkoitus on kertoa viulunsoitosta ja hevosista.

tänään oli viulupäivä,jossa meidän ryhmä soitti toisena.se jännitti.olin aivan hermona kun menin lavalle.sydän pamppasi ihan sairaasti.päivällä harjottelimme ihan sairaasti.mutta kyllä meillä oli ruokailu siinä välissä.

olen soittanut viulua viisi vuotta mutta syksyllä tulee kuudes vuosi täyteen.ja olen harrastanut ratsastusta kaksi vuotta.mulla on tosi hyvät opet viulunsoitossa ja ratsastuksessa.ratsi open nimi on jaana ja viulussa open nimi on judit.